Liittovaltio

The European Court of Justice in Luxembourg (Photo: Ssolbergj)

Liittovaltio on valtio, jossa valta on jaettu liittovaltion hallinnon ja maakunta- tai aluehallinnon kesken ja jossa maakunnilla, osavaltioilla tai Länder-alueilla (kuten Saksassa alueita nimitetään) ei ole täyttä itsenäisyyttä.

Euroopan unioni on liittovaltion ja valtioliiton yhdistelmä.

Unionin jäsenvaltiot ovat myöntäneet hallintavaltaa monissa taloudellisissa, yhteiskunnallisissa ja poliittisissa kysymyksissä Euroopan unionin ylikansallisille toimielimille. Jäsenvaltiot ovat kuitenkin toisiinsa nähden tasaveroisessa asemassa aloilla, joilla niillä on edelleen yksinomainen valta poliittisessa päätöksenteossa.

Huomautuksia

Euroopan unioni on alkanut muistuttaa liittovaltiota vuodesta 1964 lähtien, mikä näkyy Euroopan unionin lain ensisijaisuudessa jäsenvaltioiden lakeihin nähden missä tahansa riita-asiassa, kuten Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut.

Liittovaltio-sana poistettiin Maastrichtin sopimuksen luonnoksesta vuonna 1991, koska sen katsottiin olevan poliittisesti liian arkaluontoinen.

Valéry Giscard d'Estaing'in ehdotuksessa sopimukseksi Euroopan perustuslaista mainittiin, että unioni "käyttää tiettyjä toimivaltuuksia liittovaltion tavoin". Ehdotuksessa esiintynyt ilmaisu on nyt muutettu ilmaisuksi "käyttää toimivaltaa yhteisönä".

Ylikansallisen politiikan aloja on laajennettu jatkuvasti jokaisessa uudessa EU:n perussopimuksessa.