Ranskan presidentti 1975–1981, nykyisin Euroopan tulevaisuutta käsittelevän valmistelukunnan puheenjohtaja.
Valéry Giscard d'Estaing esitti, että Eurooppa-neuvostosta tulisi Euroopan unionin toimielin, teki tiivistä yhteistyötä Saksan sosialistikanslerin Helmut Schmidtin kanssa talous- ja rahaliiton edistämiseksi ja pani alulle Euroopan oikeusalueen.
Hän toimi kahdeksan vuotta kansainvälisen Eurooppa-liikkeen puheenjohtajana.
Vuoden 2001 joulukuussa Gisgard d'Estaing nimitettiin Eurooppa-valmistelukunnan puheenjohtajaksi ja on siksi ollut vastuussa Euroopan perustuslain laatimisesta.
Euroopan parlamentin jäsenenä toimiessaan Giscard d'Estaing johti liberaalien ryhmää vuodesta 1989. Hän liittyi PPE:n kristillisdemokraatteihin vuonna 1991.
Linkit