Yksimielisyydellä tarkoitetaan sitä, että kaikki asianosaiset ovat asiasta samaa mieltä.
Kyse on päätöksentekomenettelystä, jota käytetään monissa Euroopan unionin perussopimuksiin liittyvissä arkaluontoisissa asioissa.
Tulevaisuus
Ehdotuksessa sopimukseksi Euroopan perustuslaista määräenemmistöpäätösmenettelystä tehdään Euroopan unionin lainsäädännön yleissääntö.
Valéry Giscard d'Estaing ja Euroopan komissio ovat ehdottaneet, että tarkistuksista perustamissopimuksiin, joista päätetään nykyisin yksimielisesti hallitustenvälisessä konferenssissa, päätettäisiin vahvistetulla määräenemmistöllä. Menettelyssä luovuttaisiin veto-oikeudesta kokonaan. Eurooppa-valmistelukunta ei kuitenkaan hyväksynyt menettelyä, joten sitä ei sisällytetty ehdotukseen sopimukseksi Euroopan perustuslaista.
Eurooppa-valmistelukunta ehdotti sen sijaan, että pääministerit voivat siirtyä yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksiin niin, ettei uutta ratifiointia tarvita. Katso I‑24 artiklan 4 kohta.
Linkit
Katso myös Voting in the Council ja Treaty changes.