Yhteinen maatalouspolitiikka oli yhteisön ensimmäinen yhteinen politiikka, joka hyväksyttiin vuonna 1958 tehdyn Rooman sopimuksen nojalla. Näin Ranska sai korvausta teollisuustuotteita koskevasta tulliunionista, josta hyötyi etenkin Saksa.
YMP perustuu maataloustuotteiden yhteisiin sisämarkkinoihin, joilla hinnat ovat maailmanmarkkinahintoja korkeampia. Korkeat hinnat pidetään kilpailukykyisinä unioniin tuoduista maataloustuotteista perittävillä tulleilla ja maatalousmaksuilla.
Yhteisöön sijoittautuneet vientiyritykset, jotka myyvät maataloustuotteitaan EU:n ulkopuolisiin maihin, saavat vientitukea, jota maksetaan EU:n yhteisestä talousarviosta. Vientituen määrä on laskenut puoleen viime vuosien aikana. Maanviljelijöille maksetaan sen asemesta suoraa tukea.
Ylettömän byrokraattiseen järjestelmään perustuvaa yhteistä maatalouspolitiikkaa säännellään yli 5 000 erilaisella yhteisön säännöllä. YMP:n hallintoon kuuluu useita työryhmiä ja hallintokomiteoita, joissa jäsenvaltiot ovat edustettuina ja jotka kokoontuvat kerran viikossa päättääkseen hinnoista.
Neuvosto päättää säännöistä määräenemmistöllä. Tämä johti aikoinaan niin kutsuttuun tyhjän tuolin kriisiin ja Luxemburgin kompromissiin.
Huomautus
· Viime vuosina on tehty useita uudistuksia, joiden tavoitteena on ympäristöystävällisempi YMP, jossa painotetaan entistä voimakkaammin markkina- ja sosiaalipolitiikkaa.
· Euroopan parlamentilla ei ole yhteispäätösvaltaa maatalouden alalla. Parlamenttia voidaan kuulla vain kuulemismenettelyssä.
Linkit
http://europa.eu.int/pol/agr/index_fi.htm